Nurmijärven kunnassa Sääksjärven rannalla, Kiljavan ammattiyhdistysopiston naapurina, on vuodesta 1947 lähtien toiminut Lomakoti Kotoranta Ry, jonka Vallilan sosiaalidemokraattiset naiset perustivat vähävaraisten työläisäitien ja heidän lapsien kesävirkistystä varten. Naisyhdistykset ja erityisesti työläisnaisten järjestöt ryhtyivät järjestämään kesälomia niille, joilla ei oikeastaan ollut edes oikeutta ja mahdollisuutta lomaan. Kotorannan tärkein tehtävä olikin loman tarjoaminen juuri niille, joiden on kaikkein vaikeinta päästä lomalle. Tämä onkin säilynyt samana vuosikymmenestä toiseen. Kotorannan ensimmäiset lomailijat olivat työläisäitejä, mutta kävijäkunta on muuttunut kuten myös suomalainen yhteiskunta.

Lomakodin Kannatusyhdistyksen perustava kokous pidettiin Vallilan työväentalossa 14.12.1944. Ilmoitus yhdistysrekisteriin lähetettiin 23. tammikuuta 1945. Vuoden 1945 toukokuun alkuun mennessä yhdistyksen rekisteröintiasiat oli saatu järjestykseen, joten toiminta voitiin käynnistää toden teolla.

Sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena oli hankkia vähävaraisille, etupäässä Helsingin kaupungista kotoisin oleville naisille ja lapsille lomanviettomahdollisuuksia joko kokonaan tai osaksi maksuttomasti.
Yhdistyksen jäseneksi pääsi jokainen Suomen kansalainen, joka hyväksyi yhdistyksen tarkoituksen ja suoritti jäsenmaksut, sekä jonka johtokunta hyväksyi.

Vuonna 1945 anottiin RAY:ltä rahallista avustusta ja Helsingin Kaupungin Tukholmalahjakomitealta elintarvikkeita. Myös Vallilan naiset antoivat rahalahjoituksia. Kesällä sosiaaliministeriö myönsi kesävirkistysmäärärahoista avustuksen yhdistykselle.
Samanaikaisesti Lomakodin Kannatusyhdistys tiedusteli maatalousministeriöltä tonttia lomakotia varten. Valtion virkatalon maalla Kiljavan pysäkin läheisyydessä Sääksjärven rannalla sijaitsi pienehkö tontti, joka soveltuisi erinomaisesti lomakotia varten. Elli Nurmisen allekirjoittama tonttianomus lähetettiin maatalousministeriöön 7. kesäkuuta 1945. Asia eteni nopeasti, ja naiset vuokrasivat tontin vielä kesäkuun aikana. Vuonna 1946 oltiin jo niin pitkällä, että nimitettiin rakennustoimikunta, puheenjohtajanaan Elli Nurminen.

Kevät ja alkukesä vuonna 1947 oli kiireistä aikaa Lomakodin Kannatusyhdistyksen johtokunnan jäsenille. Kokous 24.6.1947 oli tärkeä tapahtuma. Tällöin keskusteltiin ensimmäisen varsinaisen toimintakesän ohjelmasta ja kesälomalle pääsevistä äideistä. Kuitenkin kokouksen merkitys tuli jopa historialliseksi, sillä samalla päätettiin myös kesäkodin nimestä. Helmi Remander ehdotti nimeksi ”Kotoranta”, ja johtokunta hyväksyi tämän esityksen yksimielisesti.

Kotorannan avajaisjuhla järjestettiin 6.7.1947. Toveritar-lehdessä kuvattiin Kotorannan perustamista lausahduksella ”miekat on taottu auroiksi”. Se pitikin erinomaisesti paikkansa, kun sotilasparakit laitettiin palvelemaan vähävaraisten äitien kesälomaviettoa.

Kesällä 1947 Kotorannassa ehti viettää lomaa jo useita kymmeniä äitejä ja lapsia. Alkuvaiheessa asuinparakit olivat vaatimattomia. Huoneissa oli vain sängyt, yöpöytä ja pari jakkaraa. Talousrakennukseen oli kuitenkin tehty ruokasalin yhteyteen oleskelutila, johon oli sijoitettu sohva, nojatuoleja, pieni kirjakokoelma ja gramofoni. Vuonna 1948 talon vieraiden viihtyvyyttä yritettiin lisätä monin tavoin, vaikka taloudellinen tilanne asetti jatkuvasti rajoituksia. Tällöin Kotorantaan tuli muun muassa puhelinlinja.

Vuonna 1949 kannatusyhdistys ryhtyi pohtimaan mahdollisuuksia tontin lunastamisesta omaksi. Asiasta keskusteltiin useissa kokouksissa. Toukokuussa 1949 johtokunta päätti panna vireille tontin oston ja 26.4.1959 Sihteeri Senja Lehtinen saattoi kirjata johtokunnan kokouspöytäkirjaan, että tontti on todellakin ostettu. Tontin osto antoi Lomakodin Kannatusyhdistykselle mahdollisuuden suunnitella aiempaa turvallisemmalta pohjalta lomakodin kehittämistä ja rakentamista.

Koko 1950-luvun ajan ylivoimaisesti tärkein haave ja tavoite oli uuden rakennuksen suunnittelu. Talousparakki alkoi rappeutua ja lisäksi Kotorantaan haluttiin talviasuttavia huoneita. Polttavana ongelmana oli se, että vanhoissa rakennuksissa ei enää voitu toimintaa pyörittää kunnolla, ja Kotoranta saattoi vastaanottaa vieraita vain kesäaikana.

Uuden päärakennuksen sijainti merkittiin 17.9.1959 ja työt käynnistyivät syksyn aikana. Peruskivi muurattiin jo 9.11.1959.
Uudessa päärakennuksessa sijaitsi kerho-, ruokailu- ja taloustilat, sekä talonmiehen asunto. Lisäksi rakennukseen sijoitettiin 12 kahden hengen vierashuonetta. Uuden rakennuksen valmistuttua yhdistys pystyi tarjoamaan majoituksen noin sadalle hengelle vuorokaudessa. Uudistettu Kotoranta avattiin lomailijoille 1.6.1960 ja virallisia avajaisjuhlia vietettiin 8.6.

Uuden rakennuksen valmistuminen laajensi lomakodin toimintaa, kun taloa voitiin pitää avoinna vieraille ympäri vuoden. Kotorannassa alkoi yleistyä 1960-luvulla perhelomat ja Kotorantaan saapui myös miehiä.
Aluksi lomaa oli ollut se, ettei äitien tarvinnut tehdä mitään työtä, mutta 1970-luvulla se ei enää riittänyt ja ryhdyttiin lomailijoille tarjoamaan yhä enemmän virikkeitä ja kiinnitettiin huomio lomien sisältöön. Uutuutena äideille tarjottiin mm. hieronta- ja jalkojenhoitopalveluita sekä järjestettiin retkiä ja laulu- ja jumppatunteja. Johtokunta ideoi myös talvikauden ohjelmaa johon koulujen hiihtolomat tarjosivat markkinointimahdollisuuden. Kotorannassa ryhdyttiin järjestämään hiihtolomakursseja perheille, joilla oli kouluikäisiä lapsia.

Vuonna 1967 Kotorannan naiset pystyivät jälleen toteuttamaan tärkeän hankkeen. Johtokunta päätti rakennuttaa uuden majoitusrakennuksen, mikä merkitsi samalla luopumista jo 20 vuotta käytössä olleesta parakista. Kannatusyhdistys tilasi hirsitalon ”avaimet käteen” –periaatteella. Uuden talon piti valmistua vuoden 1967 aikana. Hirsitalo oli välttämätön lisä Kotorannan lämpimille ja ajanmukaisille majoitustiloille. Honkapirtti ei kuitenkaan ratkaissut majoitustilojen puutetta, ja uusia suunnitelmia oli tehtävä majoituskapasiteetin lisäämiseksi. Vuoden 1970 keväällä päärakennusta päätettiin jatkaa uudella osalla. Uuteen osaan valmistui luentosali sekä 11 asuinhuonetta, jotka olivat tarkoitetut joko yhdelle tai kahdelle hengelle.

Honkapirtin ja lisärakennuksen valmistuttua Kotorannan kävijämäärät kääntyivät nousuun. Vapailla eli maksuttomilla lomilla olevien lukumäärä kaksinkertaistui. Kotorannassa ryhdyttiin järjestämään erilaisia perhejuhlia, neuvotteluja, kokouksia ja pikkujouluja. Kävipä talossa myös penkinpainajaisia viettäviä abiturienttejakin.

Uudet asiakasryhmät täytyi ottaa huomioon talon varustuksessa. Esimerkiksi seminaarien järjestäjiä varten hankittiinkin tarpeellista välineistöä kuten piirtoheitin, diaprojektori ja kalusteita.

Kotorannassa elettiin 1970-luvulla siirtymäkautta. Vuonna 1974 Lomakodin Kannatusyhdistys muutti nimensä Lomakoti Kotoranta r.y:ksi. Nimenmuutos oli käytännön sanelema, koska kaikki toiminta keskittyi Kotorantaan. 1980-luvun alussa purettiin loputkin vanhoista parakeista. Näin parakkiaika siirtyi lopullisesti Kotorannan historiaan.

Kotoranta peruskorjattiin täysin 1984-1985. Kaikkiin huoneisiin tehtiin kylpyhuone, joissa oli WC ja suihku. Samoin uusittiin kaikki seinämateriaalit, huoneiden kalusteet ja tekstiilit sekä sisääntuloaula ja ruokasali. 1980-luvun loppuun mennessä uusittiin keittiötilat koneineen täydellisesti. Samoin uusittiin saunatilat ja rakennettiin kahden saunan väliin takkahuone. Uudistettua Kotorantaa juhlistettiin elokuussa 1985. Merkkipäivän viettoon osallistui myös sisäministeri Kaisa Raatikainen, joka oli kutsuttu juhlapuhujaksi. Raatikaisen mukaan oli tärkeää pitää mielessä, että vaikka suuri osa lomavietosta on ihmisten itse hoidettavissa, aina on niitä, joille loma ilman ulkopuolista tukea on mahdotonta.